Viime hetken tappio Turussa

4.7.2016

 

Peli Turku Eaglesia vastaan antoi Linnalle muistutuksen siitä, että rugbykentällä lyhytkin nukahtaminen voi kostautua. LRC johti ottelua aina viime hetkille, mutta joutui palaamaan kotiin pisteittä.

 

Ensimmäinen puoliaika ottelusta sujui LRC:n käsikirjoituksen mukaisesti. Linna piti palloa hyvin hallussa, ja tauolle mentiin scrum-half Jarno Suojan tekemien kahden tryn ja Avea Avean yhden konversion tuomassa 0-12 -johdossa. Scrumit olivat Linnan hallussa koko ottelun ajan, ja hooker Jens Willadsen onnistui koukkaamaan pari kertaa pallon omalle puolelleen myös Turun scrumeista. Sivurajaheitot olivat läpi ottelun arpapeliä molemmilla joukkueilla ajoittain kovan puuskittaisen tuulen vuoksi.

 

Toisella puoliajalla tahti muuttui. Eagles kavensi pelin heti toisen jakson alkuun ja kiri pian luvuiksi 10-12. Linna puolusti hyvin onnistuen pysäyttämään myös viiden metrin viivan sisäpuolella pitkään jatkuneen Turun hyökkäyksen. 

Vain kolme minuuttia ennen täyttä peliaikaa Eagles pääsi laidasta karkuun ja siirtyi johtoon 15-12. Viimeinen Turun try syntyi, kun Linnan aloituspotku ei tuulessa osunut suunnitellusti ja keskialueen rynnistykseen valmistauneen Linnan laita oli avoimena. Turku palautti potkulla pallon tyhjälle alueelle Linnan puoliskolla, sai pallon haltuunsa ja onnistui varmistamaan voiton bonuspisteellä luvuin 12-20.

 

Linnan kapteenina toiminut Olli Aaltonen totesi matsin olleen tasainen, eikä osannut sanoa yksittäistä osa-aluetta minkä vuoksi pisteet jäivät Turulle.

"Olimme erikoistilanteissa jopa vähän edellä".

 

LRC:n kokoonpanosta puuttui lukuisia avainpelaajia, sillä Linna on kärsinyt alkukaudella loukkaantumisista. Kasipaikkaa pelanneen Fred Harrisonin kausi päättyi akillisjännevammaan jo kauden toisessa ottelussa Tamperetta vastaan. LRC:n historian parhaisiin pistemiehiin kuuluva Henrico Harnoster päätti lopettaa pelaajauransa pitkään vaivanneen olkapäävamman vuoksi. Lockina ja flankerina pelaava Santtu Salmén on polvivamman vuoksi sivussa vielä ainakin yhdestä ottelusta. 

 

LRC jatkaa mestaruussarjassa kahden viikon kuluttua kotona Kaurialassa. Vieraaksi tulee Jyväskylä, joka nousi Linnan ohi kolmanneksi mestaruussarjassa viikonlopun ottelukierroksella Porvoosta ottamansa voiton turvin.

Please reload

Uutisnostot

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Uusimmat
Please reload

Arkisto