top of page

Barbaarit hyökkäsivät Tallinnaan

Kaksi linnalaista, Avea Avea ja Jarno Suoja, osallistuivat viikonloppuna eri seuroista kokoon kutsutun Finland Barbarians -joukkueen rattoisalle retkelle Tallinnaan.

HRC:n valmentajan Alastair Daviesin johtamat barbaarit lähtivät haastamaan Viron maajoukkueen harjoitusottelussa melko lyhyellä varoitusajalla, joten myös matkustusaika käytettiin hyväksi matsiin valmistautuessa.

"Ensimmäiset treenit pidettiin laivan hissiaulassa ja kuviot siirrettiin nurmelle vielä saman päivän aikana", Suoja kertoo.

Ottelun aloituspotku potkaistiin sunnuntaina puoliltapäivin.

"Baa-Baa's" yllätti virolaiset ryminällä, ja meni johtoon lyhyen pelin jälkeen.

Tämän jälkeen peli aaltoili päädystä päätyyn. Peliaika oli poikkeuksellisesti hengästyttävät 3x30 minuuttia, josta joka minuutti väännettiin roimasti. Kamppailu oli tasainen ja tryt tehtiin lähes poikkeuksetta vuorovedoin.

Kuvat: Eesti Ragbi Liit

Toisen erän loppuvaiheilla virolaiset saivat hiomansa kuviot kuntoon ja alkoivat kasvattaa etumatkaa tunnistettuaan tuoreen joukkueen puolustuksen ongelmat.

"Viimeinen kymmenen minuuttia oli taas Barbariansin tyylistä lennokasta peliä kovine juoksuineen ja offloadeineen ja näistä työstettiinkin kaksi tryta. Loppukirin katkaisi kuitenkin loppuvihellys".

Lopputulos oli 39-29 Virolaisten hyväksi. Tulos on huikea ottaen huomioon asetelman, jossa on vastakkain maajoukkue ja joukkue, joka oli kasassa ensimmäisen kerran päivän ennen aloituspotkua.

23 suomalaispelaajan voimin tehdyn Tallinnan invaasion tarkoituksena oli haastaa ja valmistella Viron maajoukkuetta koitokseen Tanskaa vastaan tulevana viikonloppuna. Virolaisilla onkin edessään kovat talkoot, sillä Tanska roimi juuri viime viikonloppuna kotonaan Suomen maajoukkuetta vastaan lukemat 53-5. Suomi puolestaan voitti viime syksynä Viron selvin lukemin.


Uutisnostot
Check back soon
Once posts are published, you’ll see them here.
Uusimmat
Arkisto
Hae tägeillä
No tags yet.
bottom of page