Turun ja Linnan välinen ottelu peruttu
Linna Rugbyn piti pelata lauantaina miesten 1. divisioonan ottelu Turussa Eaglesia vastaan, mutta ottelu on peruttu.
Loukkaantumisten, sairastapauksen ja muiden poissaolojen vuoksi LRC menetti noin puolet ottelun kokoonpanoon ilmoittautuneista pelaajistaan, eikä korvaavia pelaajia onnistuttu saamaan.
Turun joukkueenjohdon kanssa keskusteltiin ottelun siirtämisestä toiseen ajankohtaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut loppukesän tiiviin ottelukalenterin vuoksi ja koska uuden kenttävarauksen tekeminen sopivalle päivämäärälle osoittautui mahdottomaksi.
Joukkue tiedusteli myös lainapelaajia useista mestaruussarjan ja 2. divisioonan seuroista, mutta määräaikaan mennessä yhtään pelaajaa ei ilmoittautunut. Rugbyliiton lainaussääntö mahdollistaisi viiden lainapelaajan rekisteröinnin ja kolmen lainapelaajan käyttämisen samaan aikaan kentällä.
LRC on pitänyt kunnia-asiana pelata ottelut pelaajatilanteesta riippumatta. Tällä kertaa se ei onnistunut, joten seuran johdolle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin päättää Linnan historian ensimmäisestä luovutuksesta. Linnan pelaajamäärä on aiempiin kausiin verrattuna laskenut, minkä lisäksi loukkaantumiset ja poissaolot ovat kaventaneet pelaajarosteria entisestään.
Linna toivoo pelaajatilanteen paranevan, ja pyrkii pelaamaan 1. divisioonan loput ottelut suunnitellusti.
----
Unfortunately Linna needs to forfeit their game for the first (and hopefully last) time in the club's history.
We witnessed half of the players committed to play this weekend informed of their unavailability due to injury, illness or other reasons.
LRC management informed Turku of this on Monday and requested for a re-schedule. We also contacted several other clubs requesting loan players with no luck.
Turku have checked all possible dates for finding a pitch and players for a later date, but since Turku informed that they cannot agree to a postponement, Linna has no other chance but to forfeit the game scheduled for Saturday.
Linna has always done its utmost to have the games played. This is a really sad thing for us and yet another forfeited game to be added to this SRL season.
We will do our best to continue rest of the season in 1. division as planned.