Hyvät hyökkäykset ja ankara puolustus ei riittänyt Warriorsia vastaan - Lauantaina väännetään taas

Voi jehna. Linna taisteli lauantaina Myllypurossa hyvin suurimman osan ajasta Warriorsia vastaan, mutta hävittiin silti 38-21.
Ottelussa oli kuitenkin paljon hyvää: 3 tryta, kolme konversiota. Linnan ensimmäisen tryn teki eturivin väkivahva tykinkuula Tatu Kejonen, joka punnersi läpi Warriorsin tiiviistä puolustuksesta.
Lopuista kahdesta trysta vastasivat huikeaa ensimmäistä kauttaan pelaavat flankkerit. Ville Naapuri oli jo kertaalleen näyttänyt juoksuvoimaansa Kejosen tryta edeltäneellä pallonkannollaan ja toisella yrityksellä sprintti palkittiin.
Ärhäkäksi taklaajaksi paljastunut Touko Katajisto kunnostautui myös pallo kainalossa ja pääsi maalaamaan Linnan kolmannen tryn. Ei pöllömpi suoritus heti ensimmäisessä ottelussa!
Konversoista vastasi kymppipaikkaa pelannut Raine "Daddy" Hirvisaari. Peliä edeltävissä treeneissä saatu nätti musta silmä ei haitannut Daddyn sihtiä, vaan kaikki konversiot löysivät paikkansa. Vaihtopelaajia ei taaskaan ollut, eli kaikki saivat pelata riittävästi.
Lauantaina on edessä kesän viimeinen koitos, kun kylään tulee kotonaan Linnalle ikävän selkäsaunan antanut TRC. Revanssia lähdetään hakemaan toivottavasti edellistä kohtaamista tukevammalla kokoonpanolla. Tampereellahan punnerretiin 13 oman ukon ja kahden TRC:n lainapelaajan voimin.
Odotettavissa on hikinen talkoo, sillä peli on Linnalle jo kolmas otteluviikonloppu putkeen.
Paria edelliskautta huomattavasti paremmin pelannut TRC jahtaa II-divarin voittoa ja nousua ykköseen. Lauantaina myös sarjan voittoa jahtaava Warriors puolestaan pelaa Kuopiota vastaan.
Linnan ottelu pelataan Pullerilla kello 15. Tervetuloa kentänlaidalle tsemppaamaan!